Viikonloppuna juhlimme ystäväni syntymäpäiviä Seinen rannalla. Institut Monde Araben edessä viitosessa on eräänlaisia pieniä amfiteattereita, joihin kerääntyy iltaisin sekalaista porukkaa. Päivänsankari oli roudannut paikalle loistavat tarjoilut. Oli hedelmiä, kirsikoita, hummusta, leipää, avokadosalaattia, mohitoksia, boolia, viiniä, porkkanakakkua ja muutakin kai, en vain muista enää.
Ilta oli kuuma ja onnistunut vaikka viereisen seurueen narkkarit olivatkin ajoittain hieman pelottavia, varsinkin kun yksi heistä kaatui porkkanakakkuun. Toisen seurueen jonglöörit ja tulennielijät olivat taas varsin viihdyttäviä, samoin kuin pilvipäisen bongorummuttajan kanssa käyty keskustelu ohjelmistopatenteista ja mekatroniikasta. Se mikä jäi ihmetyttämään oli ranskalaisten jatkuva pummiminen; yhtenään sai olla kertomassa nöyristeleville patonkipäille, että ei, tästä ei riitä kaikille.
Sunnuntain helteeseen ei olisi sopinut mikään paremmin kuin Canal St. Martinin varrella pidetyn kirpputorin koluaminen. Tavaran paljous ja diversiteetti oli hämmentävää. En valitettavasti tarvinnut pöydänjalkoja tai sähkökäyttöistä osterinavaajaa 80-luvulta. Sen sijaan vanhat lennokki- ja puutyölehdet, keltainen pöytätuuletin ja valtava lasipullo olisivat olleet potentiaalisia ostoksia, jos vain olisin jaksanut kantaa ne kotiin. Jäätelö, crepit ja pastis auttoivat selviämään kuumuudesta.
Eilen, maanantaina, oli vieläkin kuumempaa. Toimiston ilmastointi ei toimi, joten jo iltapäivällä oloni oli varsin limainen. Sen jälkeen vielä kolme tuntia kaupoissa pyörimistä ja pari tuntia improvisaatioteatteria ja keitos oli valmis. Vartaloni oli päivän aikana ulkoistanut ihoni kautta litran vettä ja kolme isoa tuopillista olutta. Nam!
Teatterista sen verran, että se oli loistava. Sekoitus englantia ja ranskaa oli juuri niin sopiva, että pystyin seuraamaan esitystä sujuvasti. Valitettavasti huomasin nauttivani eniten juuri amerikkalaisen esiintyjän huumorintajusta.
