lauantaina, huhtikuuta 29, 2006

Satunnaisia kuvia Pariisista











perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

Terävähkö huomio kulttuurieroista

Joku vanha gubbe lähti eläkkeelle. Sen kunniaksi neukkariin kannettiin laatikollinen skumppaa, cassista sekä iso pullo viskiä ja pernod:ta. Kaikki tämä ennen lounasaikaa. Vanhana alkoholistina odotin tietenkin silmät kosteina mitä tulevan pitää. No ei siitä mitään bileitä syntynyt, valitettavasti. Toisaalta, odotin että nää überfiinit, juomakulttuurillisesti ylivertaiset ranskalaiset ois vaan maistellu vähän kuohujuomaa, pitäny pari puhetta ja menny takas töihin, mut ei. Näähän on kaikki ihan tuiskeessa täällä! Kaikkia naurattaa, pari ei edes kävele suoraan, eikä kukaan todellakaan tee enää mitään töitä!

Parempi kuin...

Joskus varhaisessa lapsuudessani minun piti mennä jalkapallokerhoon. Äiti oli antanut rahan mukaan, ja minun piti mennä sanomaan kerhonvetäjälle että haluan mukaan. En ikinä uskaltautunut kentän reunaa pidemmälle. Siitä lähtien olen vihannut joukkuelajeja.

Eilen se sitten kostautui. Puhelimessa yhteyshenkilöni oli kertonut että torstaisin sitten käydään pelailemassa jalkapalloa. Kuvittelin silloin mielessäni keski-ikäiset myyntipäälliköt kravatit löysällä kauluspaidan hihat käärittyinä potkimassa palloa toimiston viereisellä niityllä, ja olin toiveikas. Turhaan.

Puoli kuudelta lähdimme toimistolta. Ajoimme muutaman kilometrin syvemmälle gettoon ja tulimme jalkapallokentälle, missä tehtaan pojat jo venyttelivät ja kiristivät nappikenkiensä nauhoja.

Vaikka peli oli ns. leikkimielistä, kaikilla oli kuviot hallussa ja tiukka katse silmissä. Muistot ala-asteelta tulvivat mieleeni kun yritin pysyä poissa tieltä ja samalla näyttää siltä että osallistuisin peliin. Jos ranskalaisilla olisi sanonta pyöriä kuin puolukka pillussa, he olisivat varmasti käyttäneet sitä eilen. Ehkä he kuvasivat pelaamistani jotenkin muuten, mutta onneksi en ymmärtänyt sitä. Kaiken kruunasi se, kun innostuin minuutiksi taistelemaan pallosta ja kaaduin kentän ainoaan hiekkaiseen kohtaan. Nyt toinen sääreni ja polveni ovat nahattomia ja tarttuvat ikävästi farkkujen sisäpintaan.

Ensi torstain futisuusinnan lisäksi aina valoisasta tulevaisuudestani löytyy ehkä myös vappubileet. Kiitos vinkistä.

torstaina, huhtikuuta 27, 2006

Elossa

Aah. Huomasin juuri, että päivitetyn tiedoston kaikki solut ovat eri paikoissa kuin aikaisemmassa versiossa. Perkeleen patonkipäät, nyt joudun käymään koko koodin rivi riviltä läpi.

Turhautumiseen auttaa omiin asioihin keskittyminen.

Kun muutkin legendaariset blogihenkilöt selittävät nimensä, pitää minunkin.
Olen siis elossa. Kuten edellisessa lastussani(uoh) mainitsin, vihaan tilanteita joissa minun kuuluisi kokea jotain. Eikö pelkkä oleminen voisi riittää ? Tämän takia pakotan itseni usein tilanteisiin, joista pelkkä selviäminen riittää. Kävin muutama vuosi sitten Romaniassa junalla, ja kirjoitin silloin päiväkirjaani, että jos vain selviän elossa pois sieltä, reissu on onnistunut. Selvisin kuin selvisinkin ja lopulta Romaniasta jäi koko reissun parhaat muistot, huolimatta siitä että tavoitteena tosiaan oli vain pois pääsy.

Tavoitteena on nytkin vain selvitä elossa takaisin Suomeen. En todellakaan aio ottaa paineita kaikkien masentavien pariisikliseiden toteuttamisesta. Jos todella osaan asua ja työskennellä Pariisissa melkein kolme kuukautta, siitä on takuulla jäätävä jotain käteen.

Pariisikliseistä tulikin mieleeni, että makailin eilen nurmikossa Eiffel-tornin kupeessa nauttien ilta-auringon lämmöstä. Punaviini ja muut piknik-eväät (vai kirjoitetaanko se yhteen ? piknikeväät näyttää oudolta) tosin puuttuivat ja mulla oli kusihätä. Se siitä idyllistä.

Muuten puistossa oli varsin tunnelmallista. Kaikki vaikuttivat onnellisilta ja mieleeni tulikin kohtaus Onnesta, missä Bill kertoo psykiatrille unestaan.

keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006

Turistelusta

Matkoilla vihaan sitä, kun aina pitäisi nähdä ja kokea kaikkea niin saatanasti koko ajan. Porukka lähtee viikonloppureissuille ja juoksee sitten pää kolmantena jalkana patsaalta toiselle, tavoitteena ottaa valokuva kaikista ihanista paikoista, nauttia maitokahvia eurooppalaisittain jossain vitun terassilla, ostaa uus syystakki ja jotain levyjä ja vielä löytää illaksi se kaupungin kuumin menomesta.

En ole koskaan onnistunut selvittämään itselleni miksi edes pidän matkustamisesta. Suomessa olen useimmiten varsin tyytyväinen olooni ja varsinkin tällä kertaa lähteminen oli suorastaan epämiellyttävää Suomeen jääneiden asioiden ja ihmis(t)en takia.

No, nyt olen kuitenkin täällä. On niin mukavaa kun ei ole mitään aikataulullisia paineita Pariisiin tutustumisen suhteen. Molempina iltoina olen käynyt talsimassa kaupungilla ilman minkäänlaista päämäärää. Olen ajellut metrolla, pysähtynyt miettimään viideksi minuutiksi viikkolipun ostoa, kääntynyt takaisin ostamaan lippua, kävellyt samaa katua kolmeen kertaan tajuamatta sitä ja istunut lopuksi puistonpenkille analysoimaan kartasta potentiaalista tulevaa lenkkeilyreittiäni joka kulkisi mahdollisimman monen puiston ja siistin paikan läpi. Ehkä juuri sen takia olinkin aidosti ihmeissäni, kun pamahdin yllättäen riemukaaren juurelta ylös maan pinnalle: tämä sittenkin on se kaupunki mikä näkyy kaikissa niissä leffoissa!

Tänään aion lähteä töistä ajoissa ja mennä taas keskustaan. Nyt otan korvalappustereot ja kirjan mukaan ja menen istumaan jollekin puistonpenkille.

Deux cheeseburgers, s'il vous plait!

Kävellessäni tänään töihin, näin autoromuttamon viereen pysäköidyn vanhan pakettiauton, jonka takaosassa keski-ikäinen nainen hakkasi jotain rautatangolla kumihanskat kädessä. Se varmaankin oli jotain täysin luonnollista, mitä pariisissa tehdään aina keskiviikkoaamuisin, mutta oma mielikuvitukseni lähti ainakin laukkaamaan. Olen ilmeisesti lukenut liikaa sarjakuvia.

Olin eilen taas tutustumassa uuteen kotikaupunkiini. Se tunne on sanoinkuvaamattoman hieno, kun käyttää metroa neljännen kerran tuomalla varmuudella, ja huomaa ettei enää pelkääkään tulevansa ryöstömurhatuksi joka hetki.

Kun olin täysin saturoitunut pariisilaisesta atmosfääristä päätin tasapainottaa tilannetta nauttimalla joitakin juustohampurilaisia. Mäkkärissä asiointi ranskassa on erityisen hankalaa, koska kaikki tuotteet ovat kivasti englanniksi. Niiden lausuminen ranskalaisittain on ainakin minulle vaikeaa, ja lopulta se menee aina siihen, että lausun kaikki ranskan kielen sanatkin sen cheeseburgerin ympärillä amerikkalaisittain, jolloin kukaan ei ymmärrä mitään.

Näin eilen myös riemukaaren.

tiistaina, huhtikuuta 25, 2006

Kiitos Jeesus!

Huhhuh. Hirveen jännäilyn jälkeen kävi ilmi, et Firma kustantaakin mun ekan viikon hotelliyöt. Vastuuhenkilöni oli, ystävällisesti sinänsä, varannut minulle hotellihuoneen toimiston kupeesta täysin tietämättä kuka sen maksaa. Minä puolestani majoittauduin sinne iloisin mielin luullen, että sen maksaa Joku Muu. Siinä vaiheessa kun HR-puolen tyypit sanoutuivat irti kaikesta minuun liittyvästä, huolestuin. Ylimääräinen viidensadan lovi matkabudjettiin olisi ollut perseestä.

Enää tarvitsee jännätä sitä että kiinalaisen opiskelijatytön minulle lupaama kämppä olisi lauantaina vielä minulle varattuna, kun menen sitä maksamaan.

Niin ja sitä jännään myös, missä ja kenen kanssa voisin vetää vappulärvit. Ideoita?

Skandien käyttäminen on vaivalloista, mutta kannattavaa. Teksti on paljon kauniimpaa näin.

à Paris

Huhhuh.
Ihminen on ehka sopeutuvaisin elukka mita tiian. Oon nyt ollu alle vuorokauden ranskassa, ja kaikki tuntuu olevan kunnossa. Paino sanalla tuntuu, silla kaikki ei todellakaan ole kunnossa.

Istun uudessa tyopaikassani, ymparillani tuntemattomia pukumiehia. Vaikka ollaan monikansallisessa suuryrityksessa, toimisto on kuin jostain Kaurismaen elokuvasta. Tietokoneessakin on diskettiasema, hah!

Koin eilen jotain erikoista kun ensimmaisen kerran astuin ulos metrosta keskustassa. Lentoasemalta olin mennyt suoraan teollisuusalueelle, joten tajusin ensimmaisen kerran olevani oikeasti Pariisissa vasta kun yllattaen Eiffel-torni seisoi edessani kuin mikakin. Pariisi on aika kaunis kaupunki. Tahan piti laittaa joku kuva, mutta unohdin kameran hotelliin.

Kavin myos katsomassa asuntoa, mutta siita joskus ene,,an: Perkele tqn nqppqi,iston kqnsssq!!

sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2006

Ilmeisesti tää blogi tulee toimimaan kuulumisten jakajana kaikille Suomeen jääneille urpoille. Pelkän matkakertomuksen lisäksi yritän suoltaa tänne jotain muutakin paskaa ja samalla kehittää kirjallista ulosantiani. Jos täällä on yhdyssanavirheitä tai muuta korjattavaa, ole hyvä ja kommentoi.
Nonni. Tosikko perusti mulle blogin.

Jonkin hämmentävän tapahtumaketjun jälkeen olen aamulla lähdössä Pariisiin töihin kesäksi. Matkalaukku on nyt täydehkö ja parta ajettu. Käytännön järjestelyistä hoidin ajoissa vain liput maailman parhaan bändin keikalle. Asunnosta ei ole vielä tietoa, enkä käytännössä edes tiedä missä uusi työpaikkani sijaitsee.

Saa nähdä ovatko ranskalaiset sellaisia vittupäitä kuin muistelen heidän olevan.

lauantaina, huhtikuuta 22, 2006

USA! USA!