keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006

Vieläkin elossa

Täällä sitä nyt vieläkin ollaan, Pariisissa! Yli kaksi viikkoa on jo takana, ja olen vieläkin elossa.

Se on aina yhtä hämmentävää kuinka asiat useimmiten selviävät. Reilun viikon aikana olen muuttanut omaan kotiin, saanut ystäviä täysin vieraasta suurkaupungista ja onnistunut vieläpä samaan aikaan työskentelemään! En silti voi lakata pitämästä sormiani ristissä, odottaen sitä hetkeä kun kaikki lopulta palaa pois kuin... no, kuin vaikkapa VR:n makasiinit.

Maanantaina olimme piknikillä. Tapasimme Sacre Cœurin portailla ja jatkoimme siitä kirkon taakse pieneen puistoon. Kuvittele tähän kuva viltistä joka on viinirypäleiden, patongin, juustojen, kinkun, kuivatun banaanin, irtokarkkien, viinipullojen ja keksipaketin peitossa. Aurinko paistoi ajoittain ja keskustelimme raamatun tutkimisesta ja Ruotsin loistavista euroviisukilpailijoista. Vähitellen seuraamme liittyi lisää ihmisiä ja illan hämärtyessä siirryimme kaverin asuntoon jatkamaan. Luoja siunatkoon niitä kilttejä afrikkalaisia, jotka pitävät kauppaansa auki myös pyhäpäivinä, myyden meille herkullista puna- ja valkoviiniä.

Juopottelu on aina hauskaa, mutta uudessa seurassa se on joskus erityisen mukavaa. Hauskoja tilanteita syntyy, kun ei aina ole varma vitsaileeko toinen vai ei. Naurunremakkaa ei olisi edeltänyt puolen sekunnin odottava hiljaisuus, jos joku olisi tutussa seurassa todennut aidosti pitävänsä Teräsbetonin lavashowsta.

2 Comments:

Blogger Tosikko kirjoitti...

Toden totta, minunkin kalenterissani lukee viime maanantain kohdalla pienin kirjaimin että Ranskassa on pyhäpäivä. Nyt ymmärrän taas vähän paremmin. Kuviteltu vilttikuva näyttää ihan vähän liian hyvältä.

11:02 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Raamattu kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Toivottavasti keskustelu oli yhtä herkullinen kuin eväännekin, ja pidit minun ja kollegoitteni puolia.

T: Vanhan Testamentin eksegetiikan graduseminaariin hyväksytty.

11:34 ap.  

Lähetä kommentti

<< Takaisin