maanantaina, toukokuuta 01, 2006

överit pariisissa part 1.

Huoh. Pitihän se arvata. Olin niin huolissani siitä viihtyisinkö tai löytäisinkö kavereita tai edes koko paikkaa, etten lainkaan muistanut huolehtia kohtuullisesta alkoholinkäytöstä.

Ilta alkoi loistavasti hotellilla musiikkia kuunnellen ja olutta nauttien. Kirjoitin analogiseen päiväkirjaani hassusti ja kirjoitan sen nyt tähänkin, koska se on ehkä nokkelinta mitä olen keksinyt aikoihin:
"Alla viis kaljaa ja päällä Toolin Lateralus. Jee!"

Bileet pidettiin jokilaivalla Eiffel-tornin vieressä. Juhlissa tarjoiltiin nakkeja, perunasalaattia ja tietenkin suomalaista olutta! (Simaakin taisi olla, en maistanut) Kaikki oli menossa hyvin, tapasin älykkäitä ihmisiä ja olin jopa ilmoittautumassa karaokeen (uoh, onneksi murheellisten laulujen maata ei löytynytkään jukeboksista), kunnes ystäväni Paha Olo tuli käymään. Siinä vaiheessa päätin suosiolla lähteä pois. Paha vain että ensimmäisen junan lähtöön oli vielä kolme ja puoli tuntia aikaa. Yö kadulla oli kylmä ja perseestä. Muuten ehkei edes harmittaisi, mutta unohdin pyytää keneltäkään puhelinnumeroa, joten minulla ei ole vieläkään yhtään kaveria Pariisissa.

4 Comments:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

häntä pystyyn beibi, et kuitenkaan vetänyt ketään turpaan tai oksentanut flyygeliin :)

8:14 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

...unless your funny little blog just gets all the highlights wrapped in pearls ;)

aamun nokkeluudelleni ei löytyne vertaa.

8:22 ap.  
Blogger V kirjoitti...

No niin, vikasta vartista mulla ei oo kyl muistikuvaa. Flyygeliä siel ei onneks ollu ja agressiivinenkin oon vain... öö, en tiedä.

1:42 ip.  
Blogger Maurelita kirjoitti...

Ihka oikee vappu siis !

*virn*

8:56 ap.  

Lähetä kommentti

<< Takaisin