Tyhjänpäiväistä itsetutkiskelua

Selailin aikaisempia postauksiani ja hämmästyin huomatessani ikävän tosiasian: bloginihan on täynnä imelää hehkutusta! Postaus postauksen perään hienoja hetkiä, herkullisia piknikkejä ja vaikuttavia kokemuksia. Olen selvästikin menettämässä entisen asenteeni elämään. Missä on sarkasmi ja kvasihauskat huomautukset? Missä ivallisuus kaikkea ympäröivää kohtaan? Kirjoituksistani on tullut kritiikitöntä onnellisuuden korostusta, mikä on vastoin kaikkea sitä mitä olen pitänyt elämässä arvokkaana.

Voi olla etten vain ole onnistunut suoltamaan aitoa sisintäni tänne Internettiin, ja että todellisuudessa vihaan edelleen kaikkea aivan kuten ennenkin. Mutta en voi silti poissulkea mahdollisuutta että olisin muuttunut. Se olisi hämmentävää. Nyt se ei vaikuta pahasti, koska ympäristö on muutenkin erilainen kuin normaalisti, jolloin omaa muutosta ei voi peilata mihinkään pysyvään, mutta entä palatessani Suomeen? Mitä käy elämälleni, joka aikaisemmin on ollut käytännössä yhtä isoa katkeraa avautumista? Joudunko Suomessakin sitten olemaan elossa?

Nooh, ehtinen vielä katkeroitua uudestaan.