Seitsemäs viikonloppu
Ärsyttävää kun työkoneeni ei tunnista muistikortinlukijaani. Muuten postaisin valokuvia useammin. Niiden avulla viikonlopusta kertominenkin olisi helpompaa, sillä perjantain ja sunnuntain välissä näin paljon kaunista ja mieleenpainuvaa.
Perjantaina olimme Île de la Citéssä viettämässä iltaa tulevan risteilyporukan kanssa. Paikka on siis se saari Seinen keskellä, missä on Notre Dame. Saaren länsikärjessä on kiilamainen kivitasanne melkein veden ääressä, josta näkee loistavasti joelle ja sen ympäristöön. Aurinko lämmitti kivitasanteen käytännössä kuumaksi ja iltaan mennessä se oli täynnä hyväntuulisia ihmisryhmiä eväineen, kitaroineen ja muuta. Loppuillasta yhden porukan mekkalointiin yhtyivät muutkin, ja puolen yön maissa yhteislaulustandardi Wonderwall kuului varmaan riemukaarelle asti. Tarkoituksenamme oli siis sopia risteilyn ruokajärjestelyistä ja muusta käytäntöön liittyvästä, mutta seuraavana päivänä ainoa mieleen jäänyt pointti oli se, että miehistömme vaikuttaisi tulevan hyvin toimeen keskenään.
[tähän kuva auringosta laskemassa Pont des Artsin taakse]
Lauantaina oli helvetillinen helle. Menimme Vincennesiin (hieman Pariisin itäpuolella) ja siellä Parc Floraliin. Kauniihkossa puistossa keskinkertainenkin live-jazz-bändi sopii hyvin tunnelmaan, kunhan pysyy tarpeeksi kaukana ja keskittyy enemmän sieni- ja sillisalaattiin, blineihin ja kylmähköön valkoviiniin. Valitettavasti täällä päin ihmisten oma turvallisuus menee viihtyvyyden edelle, ja puistot suljetaan säästä riippumatta puoli kahdeksalta.
[tähän sopisi kuva joko eväistä tai sitten panoraamakuva puistosta ja sen leppoisista asiakkaista. Valitettavasti en tainnut ottaa yhtään kuvaa]
Sunnuntaina pääsin viimein matkustamaan! Pakkauduimme aamusella ystävämme Saabiin ja otimme suunnan kohti Normandiaa. Ennakkokäsityksestäni poiketen ranskalainen moottoritie veti varsin mukavasti, ja keskinopeudella 150km/h saavuimmekin varsin pian Honfleuriin. En muista minkä takia menimme juuri sinne, mutta kyseessä oli varsin kaunis rantakaupunki. Söimme eväitä satamassa ja juttelimme pummille jolla oli söpö koira. Honfleurista suuntasimme länteen rannikkoa pitkin, määränpäänä Arromanches, jossa piti olla jotain maihinnousuun liittyvää materiaalia. Matkalla pysähdyimme ensin uimarannalle (Atlantti oli yllättävän lämmin. En silti uinut) ja toisen kerran autiolle rannalle, jonka keskeltä löytyi saksalaisten bunkkeri. Arromanchesissa oli vaikuttavia betonirakennelmia ja museo, joka oli tosin jo suljettu. Söimme pitsaa ilta-auringossa (kokonaisia katkarapuja, mm) ja lähdimme ajamaan takaisin Pariisiin. Kuuma kesäyö on aina vaikuttava, varsinkin jos sen pääsee viettämään liikenneruuhkassa.
[luulen että ainakin yksi kuva vaikuttavista betonirakennelmista onnistui, se tähän]
Historia ei lähtökohtaisesti kiinnosta minua juuri lainkaan, mutta kun tulee mahdollisuus oppia näin "leikin varjolla", käytän tilaisuuden mielelläni hyväksi. Opin myös, että maihinnousun aamuna oli täysikuu ja huono sää. Ajatus siitä, pitkät autiot rannat sekä vaikuttavat betonirakennelmat saivat minut hetkeksi ajattelemaan sotaa, rauhaa, ihmisen pahuutta ja muuta naiivia paskaa. Jos siihen olisi ollut mahdollisuus, olisin viimeistellyt tunnelman kuuntelemalla SOADin Soldier Sidea. Nyyh.
Perjantaina olimme Île de la Citéssä viettämässä iltaa tulevan risteilyporukan kanssa. Paikka on siis se saari Seinen keskellä, missä on Notre Dame. Saaren länsikärjessä on kiilamainen kivitasanne melkein veden ääressä, josta näkee loistavasti joelle ja sen ympäristöön. Aurinko lämmitti kivitasanteen käytännössä kuumaksi ja iltaan mennessä se oli täynnä hyväntuulisia ihmisryhmiä eväineen, kitaroineen ja muuta. Loppuillasta yhden porukan mekkalointiin yhtyivät muutkin, ja puolen yön maissa yhteislaulustandardi Wonderwall kuului varmaan riemukaarelle asti. Tarkoituksenamme oli siis sopia risteilyn ruokajärjestelyistä ja muusta käytäntöön liittyvästä, mutta seuraavana päivänä ainoa mieleen jäänyt pointti oli se, että miehistömme vaikuttaisi tulevan hyvin toimeen keskenään.
[tähän kuva auringosta laskemassa Pont des Artsin taakse]
Lauantaina oli helvetillinen helle. Menimme Vincennesiin (hieman Pariisin itäpuolella) ja siellä Parc Floraliin. Kauniihkossa puistossa keskinkertainenkin live-jazz-bändi sopii hyvin tunnelmaan, kunhan pysyy tarpeeksi kaukana ja keskittyy enemmän sieni- ja sillisalaattiin, blineihin ja kylmähköön valkoviiniin. Valitettavasti täällä päin ihmisten oma turvallisuus menee viihtyvyyden edelle, ja puistot suljetaan säästä riippumatta puoli kahdeksalta.
[tähän sopisi kuva joko eväistä tai sitten panoraamakuva puistosta ja sen leppoisista asiakkaista. Valitettavasti en tainnut ottaa yhtään kuvaa]
Sunnuntaina pääsin viimein matkustamaan! Pakkauduimme aamusella ystävämme Saabiin ja otimme suunnan kohti Normandiaa. Ennakkokäsityksestäni poiketen ranskalainen moottoritie veti varsin mukavasti, ja keskinopeudella 150km/h saavuimmekin varsin pian Honfleuriin. En muista minkä takia menimme juuri sinne, mutta kyseessä oli varsin kaunis rantakaupunki. Söimme eväitä satamassa ja juttelimme pummille jolla oli söpö koira. Honfleurista suuntasimme länteen rannikkoa pitkin, määränpäänä Arromanches, jossa piti olla jotain maihinnousuun liittyvää materiaalia. Matkalla pysähdyimme ensin uimarannalle (Atlantti oli yllättävän lämmin. En silti uinut) ja toisen kerran autiolle rannalle, jonka keskeltä löytyi saksalaisten bunkkeri. Arromanchesissa oli vaikuttavia betonirakennelmia ja museo, joka oli tosin jo suljettu. Söimme pitsaa ilta-auringossa (kokonaisia katkarapuja, mm) ja lähdimme ajamaan takaisin Pariisiin. Kuuma kesäyö on aina vaikuttava, varsinkin jos sen pääsee viettämään liikenneruuhkassa.
[luulen että ainakin yksi kuva vaikuttavista betonirakennelmista onnistui, se tähän]
Historia ei lähtökohtaisesti kiinnosta minua juuri lainkaan, mutta kun tulee mahdollisuus oppia näin "leikin varjolla", käytän tilaisuuden mielelläni hyväksi. Opin myös, että maihinnousun aamuna oli täysikuu ja huono sää. Ajatus siitä, pitkät autiot rannat sekä vaikuttavat betonirakennelmat saivat minut hetkeksi ajattelemaan sotaa, rauhaa, ihmisen pahuutta ja muuta naiivia paskaa. Jos siihen olisi ollut mahdollisuus, olisin viimeistellyt tunnelman kuuntelemalla SOADin Soldier Sidea. Nyyh.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Takaisin