Sopeutumisesta

Se on hämmentävää kuinka salakavalasti sopeutuminen uuteen arkeen tapahtuu. Siitä ei ole montaakaan viikkoa kun vielä joka kerta metroa käyttäessäni ja kuuluisia maamerkkejä nähdessäni olin aivan haltioissani ja tunsin eläväni mitä suurinta seikkailua. Nyt metroilu on useimmiten vittumaista odottelua ja maamerkkien kohdalla ainoa tunne on ylemmyys amerikkalaisia turisteja kohtaan (eilen Anversin asemalla Teksasilainen lehmä aiheutti ruuhkaa poseeratessaan metron portilla lippu kädessä. USA! USA!). Vaikken ehkä tunnekaan oloani täysin pariisilaiseksi, niin varsin kotoisaksi kuitenkin. Kaduilla norkoilevat pakolaiset eivät pelota yhtään, enkä ole tarvinnut karttaakaan aikoihin.

Onko se sitten sitä elämänkokemusta kun on ehtinyt sopeutua moniin eri tilanteisiin elämänsä aikana? Tämäkö on nyt sitä mistä isäni aina puhuu? En tiedä, mutta mukavalta se tuntuu.

...
Tähän jotain vastaavaa paskaa vielä muutama rivi.