Lisää ruokaa

En itse huomannu ollenkaan kirjoittaneeni/kuvanneeni noin paljon ruokaa. Siitä silti lisää.

Eilen vietettiin Ranskassa, tai no ainakin Pariisissa, jonkinlaista naapurusjuhlaa, la fête des voisins. Oma työpaikkani oli tänä vuonna päättänyt viedä juhlan myös firmoihin, ja sen johdosta kaikki toimistokompleksimme kolme firmaa kokoontuivat varastohalliimme nauttimaan kepeästä tunnelmasta ja lounaan kaltaisesta ruuasta. Siitä huolimatta tai juuri sen takia, että tilaisuuden tarkoituksena oli tutustua naapureihin, onnistuin loistavalla taktikoinnilla välttämään yhdenkään vieraan ihmisen kanssa kommunikoinnin. Tarvitaan vain ikävystynyt mutta itseriittoinen ilme ja nerokas sijoittautuminen siten, ettei vieressä ole tilaa.

Niin siitä ruuasta. Ranskalainen ruoka on pahimmillaan aika pahaa. Kun on kylmä ja nälkä, ei paljoa lämmitä jos pöydässä on vain pateeta, piirakoita, hillosipuleita ja muita kylmiä alkupaloja. Kaksikielisyyden eräs hyvä puoli on se, että ruokaa maistaessa älähdetyn "Hyi vittu!" -huudahduksen herättämään kysyvään ilmeeseen voi eleettömästi vastata: "Ah, ce paté, je l’adore!"

Tarjolla oli myös Coca Cola Companyn ja Pizza Hutin tuotteita, joilla lopulta täytin vatsani.

Taas elossa

Viiden päivän loman jälkeen toimistolle jälleen palaaminen tuntuu erikoiselta. Varsinkin kun nämä viisi päivää ovat vuoroin venyneet vuorokauden mittaisiksi maratoonikokemuksiksi ja vuoroin littaantuneet muutaman tunnin sängystä nousemisiksi. Yhteistä näille päiville (nojoo, usein myös öille) oli kuitenkin hauska yhdessäolo, dokailu, ja vähintäänkin kvasiälykkäät keskustelut mitä erikoisemmista aiheista. Jännittävää että vaikkei esim. yliopistojen aloituspaikkojen määrä tai suomen koulutuspoliittiset linjavedot ole ennen pariisia olleet koskaan mielessäni, olen viimeisen kuukauden aikana keskustellut niistä innokkaasti ainakin kolmesti, ja huomannut omaavani asioista jopa ns. mielipiteen.

En ole koskaan oikein tottunut jäähyväisien jättämiseen, mutta nyt se onnistui mielestäni arvokkaasti ja miehisyyttä menettämättä. Toivottavasti vielä törmätään, Joonas.

Loman aikana nautitun erään loistavan krapulapäivän aloitti neljältä iltapäivällä loistava krapula-aamiainen:



Ja vaikkei se täytetty kameli (katso edellinen merkintä) varsinaisesti kuvaakaan loman tapahtumia tai tunnelmia, toimi se silti loistavana loppuhuipennuksena ennen hiljaista laskeutumista arjen helmaan. Hoplaa!

Jälkeenpäin lisätty otsikko visuaalisen ilmeen säilyttämiseksi

Känniblogaus on aina ollut teema joka on kiehtonut allerkirjoittanutta. Pariisin suomiosakunnan 10-vuotisbileiden jatkoilla päätin viimein toteuttaa fantasiani rajoittamattomasta tajunnanvirrasta ja sisällöstä vastuunottamattomuudesta. Olemme suomenranskalaisen jannun kattohuoneistossa jonka parveketasanteella on lapin kulta -sateenvarjon lisäksi myös täytetty kameli. Jos tietäisin mitä absurdi on oikeasti, voisin yrittää verrata tätä siihen. Kaiuttimista soi Arja Saionmaa, juon Karhua, syön turkin piippureita, mutta kukaan ei puhu suomea.

Otin kamelista myös kuvan. Liitän sen tÄnne joeksus.

Edited 29.5.2006:
Se joeksus on nyt:

Aamuaurinko ois antanu kivan säväyksen tollekin kuvalle, mut kun ei niin ei.

Sopeutumisesta

Se on hämmentävää kuinka salakavalasti sopeutuminen uuteen arkeen tapahtuu. Siitä ei ole montaakaan viikkoa kun vielä joka kerta metroa käyttäessäni ja kuuluisia maamerkkejä nähdessäni olin aivan haltioissani ja tunsin eläväni mitä suurinta seikkailua. Nyt metroilu on useimmiten vittumaista odottelua ja maamerkkien kohdalla ainoa tunne on ylemmyys amerikkalaisia turisteja kohtaan (eilen Anversin asemalla Teksasilainen lehmä aiheutti ruuhkaa poseeratessaan metron portilla lippu kädessä. USA! USA!). Vaikken ehkä tunnekaan oloani täysin pariisilaiseksi, niin varsin kotoisaksi kuitenkin. Kaduilla norkoilevat pakolaiset eivät pelota yhtään, enkä ole tarvinnut karttaakaan aikoihin.

Onko se sitten sitä elämänkokemusta kun on ehtinyt sopeutua moniin eri tilanteisiin elämänsä aikana? Tämäkö on nyt sitä mistä isäni aina puhuu? En tiedä, mutta mukavalta se tuntuu.

...
Tähän jotain vastaavaa paskaa vielä muutama rivi.

Blääh

Pitänee taas blogata kun ei muutakaan tekemistä ole.

Arvostettu monikansallinen yrityksemme ei ole vieläkään näiden yli neljän viikon aikana onnistunut mm.

• maksamaan minulle palkkaa
• tarjoamaan sellaista työvälinettä jolla oikeasti voisi tehdä töitä
• määrittelemään mitä oikeasti haluaisi minun tekevän täällä

Onneksi ajatukseni reissun onnistumisesta ei missään vaiheessa ole liittynyt työhön. Toki olisi mukavaa että päivän ensimmäiset kahdeksan tuntia tuntuisivat mielekkäiltä ja elämisen arvoisilta, mutta kaikkea ei voi saada.

Tänään alkaa pitkä loma Jeesuksen taivaaseenastumisen ansiosta. Kiitos Jeesus! Tarkoituksena on juhlia ystäväni poismenoa (siis Pariisista) ja ehkä käydä jossain Île de Francen ulkopuolella. Normandiassa olisi ilmeisesti jotain mielenkiintoista nähtävää.

Otin maanantaina kuvan Eiffel-tornista iltavalaistuksessaan. Se oli kuin valtava epämuodostunut diskopallo. Liitän sen kuvan tähän joskus.

Vein eilen soittimeni huoltoon. Huolimatta siitä että olen suomalainen, soittimeni on ostettu New Yorkista ja että olen Pariisissa, kaikki sujui liukkaasti takuuasioineen päivineen, ja saanen korjatun laitteen takaisin hyvällä onnella jo ensi viikolla. Jee! Vaikka olenkin huomannut ajatteluni lisääntyneen musiikinkuuntelun vähennyttyä, kaipaan sitä eristyneisyyden tunnetta minkä hyvät kuulokkeet ja hyvä musiikki tuovat ollessani ihmisten ilmoilla. Huolestuttavaa sinänsä, mutta kotona TV on täyttänyt musiikin jättämän aukon. Kuuden vuoden telkkarittomuuden jälkeen ranskalaiset TV-visat ovat varsin raikasta katsottavaa.

Neljäs viikonloppu

Ulkomailla jotkut asiat, joita Suomessa pitää vähintäänkin triviaaleina, alkavat äkkiä tuntumaan hämmentävän tärkeiltä. Esimerkkeinä nyt vaikka itsenäisyyspäivä ja nyt tämä eurovisiopelleily. Vaikka lähtökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että väsyneessä laulukilpailussa menestyvä väsyneen maan väsynyt edustaja ei koske elämääni piiruakaan, hurrasin tottelevaisesti muun suomiporukan mukana eilen illalla kuullessamme väliaikatietoja pisteidenlaskusta. Tuloksen varmistuttuamme lähdimme vielä kunniakierrokselle Gare du Nordin ympäristöön. Vain kodittomat densosammakot todistivat villejä huutojamme: Hard rock, HALLELUJAA!!! Tämän hienon kulttuuritapahtuman johdosta bileemme venyivät aamu kahdeksaan asti. Valitettavasti tuhnu sää esti auringonnousun seuraamisen Sacre Coeurin portailta.

Yöaikaan kaduilla harhaillessamme törmäsin idylliseen näkyyn. Näin minäkin haluan asua, kun päihderiippuvuus vie voiton, ja keskiluokkainen elämä käy mahdottomaksi:


Huomatkaa erityisesti kirjahylly ja peili seinällä.

Metroasemalla odotellessani vieressäni hengaili hollantilainen naiskaksikko. Toisella heistä oli pisan torni tatuoituna alaselkään. Paitani olkapäähän on ommeltu Saksan lippu. Toinen heistä kysyi minulta: "Vous êtes belgique?"

Tähän joku sarkastinen otsikko

Helsingin Sanomat kysyi metronkuljettajilta uusiutuvan metrojärjestelmän turvallisuudesta:

Metronkuljettaja Irina Nortamon mukaan suunnitelma metron automatisoinnista on järjetön: kuljettaja näkee ja ennakoi paljon sellaista, mitä koneet eivät voi havaita.

Ei ole tietenkään ihme että kuljettajien mielestä heidän työpaikkojaan ei pitäisi lakkauttaa, mutta miksi heiltä on kysytty mielipidettä automaattimetron teknisistä ominaisuuksista? Jos työsi on säätää nopeutta ja availla ovia, niin oletko silloin oikea henkilö kommentoimaan monimutkaisen automaatiojärjestelmän teknistä toimivuutta?

Olivatkohan ihmiset yhtä huolissaan turvallisuudestaan kun hissejä automatisoitiin?

Noh, oma työni on ollut tällä viikolla lähinnä blogata ja kirjoittaa sähköposteja, joten minulta ei kannata kysyä mielipidettä yhtään mistään.

Iranista ja Mahmud Ahmadinejadista on muuten tulossa pikkuhiljaa uusia idolejani vittuilun saralla:

Iranin ulkoministeriön tiedottaja sanoi radiohaastattelussa, että maa olisi valmis antamaan EU:lle oman kannustinpakettinsa, mikäli se tunnustaa Iranin oikeuden rikastaa uraania.

Paskaperkele

Nyt vituttaa. Ipodini meni rikki. Olin jo ostohetkellä henkisesti varautunut siihen ettei kovalevysoittimien toimintavarmuus ole niitä parhaimpia, mutta nyt, perkele, kolme viikkoa kotoalähdön jälkeen, kolme kuukautta ostohetken jälkeen. Saatana. Joko itse kovalevy on paskana jolloin joudun viemään laitteen takaisin kauppaan, tai sitten käyttöjärjestelmä meni jotenkin sekaisin, jolloin joudun asentamaan sen uudestaan. Niin tai näin, menetin kaiken musiikkini. Jo ensimmäinen aamuni ilman työmatkamusiikkia oli vaikea. Tuskin maltan odottaa yksinäisiä koti-iltoja, jolloin eniten kaipaan keskittynyttä kuulokekuuntelua. Aah.

Muuten viikonloppu oli varsin miellyttävä. Olin perjantaina ystäväni kanssa Montmartrella tunnelmallisen baarin terassilla. Alkuillasta vieressämme hippipoika soitteli hanuria (heh) ja lauloi. Loppuillasta naapuriseurue tarjosi meille calvadossnapseja. Suomalaiseen ravintola- ja aloholipolitiikkaan ei ehkä sopisi tilanne, missä puolet baarin asiakkaista ovat levittäytyneet tuoppeineen ja kaljakannuineen kadulle ja sen toiselle puolelle. Tänne se sopi hienosti.

Lauantaina nautimme taas piknikistä pitkän kaavan mukaan Buttes-Chaumontin puistossa. Tarjolla oli tällä kertaa paprika-feta-artisokkapitsaa, pestorullia, patonkia, pippurimeetvurstia, pateeta, oliiveja, porkkanoita, irtokarkkeja, pastasalaattia, siideriä, punaista ja valkoista viiniä, olutta, hillosipuleita ja maustekurkkuja. Kyseinen puisto oli ehkä kaunein tähän asti. Puistoon on tehty voimakkaita korkeuseroja ja minijärven keskelle on jopa rakennettu keinotekoinen vuori. Muutenkin aktiivisiin ja asiantunteviin poliittisiin keskusteluihimme toi mukavasti lisäperspektiiviä Brysselistä käymässä ollut suomalaisen europarlamentaarikon avustaja. Reissumme venyi lopulta niin pitkäksi, että kun olisimme tahtoneet ulos, puiston portit olivat jo suljettuina. Hätä keinot keksii, ja raahattuamme ison roskiksen aidan viereen, pääsimmekin kapuamaan yli ja turvaan.

Rauhallisesta tahdista huolimatta postauksen otsikko olisi voinut olla Överit Pariisissa part 3.

Kulttuuri- ja kuvapläjäys

Kuvitellut piknikeväät näyttivät paljon paremmilta, mutta tässä nyt on silti kuva:

Lisää ruokakuvia, nyt eilisistä taidenäyttelyn avajaisista:

Hyvää oli, ja kivaa. Menimme alunperin avajaisiin vain ilmaisen viinin perässä, mutta loppupelissä myös itse taide oli varsin hyvää ja piristävää. Jatkoille baariin lähti mukaan myös itse taiteilija. Tässä mielestäni näyttelyn siistein teos: puinen, räjähtävä Empire State Building (oman tulkintani mukaan siis)

Vieläkin elossa

Täällä sitä nyt vieläkin ollaan, Pariisissa! Yli kaksi viikkoa on jo takana, ja olen vieläkin elossa.

Se on aina yhtä hämmentävää kuinka asiat useimmiten selviävät. Reilun viikon aikana olen muuttanut omaan kotiin, saanut ystäviä täysin vieraasta suurkaupungista ja onnistunut vieläpä samaan aikaan työskentelemään! En silti voi lakata pitämästä sormiani ristissä, odottaen sitä hetkeä kun kaikki lopulta palaa pois kuin... no, kuin vaikkapa VR:n makasiinit.

Maanantaina olimme piknikillä. Tapasimme Sacre Cœurin portailla ja jatkoimme siitä kirkon taakse pieneen puistoon. Kuvittele tähän kuva viltistä joka on viinirypäleiden, patongin, juustojen, kinkun, kuivatun banaanin, irtokarkkien, viinipullojen ja keksipaketin peitossa. Aurinko paistoi ajoittain ja keskustelimme raamatun tutkimisesta ja Ruotsin loistavista euroviisukilpailijoista. Vähitellen seuraamme liittyi lisää ihmisiä ja illan hämärtyessä siirryimme kaverin asuntoon jatkamaan. Luoja siunatkoon niitä kilttejä afrikkalaisia, jotka pitävät kauppaansa auki myös pyhäpäivinä, myyden meille herkullista puna- ja valkoviiniä.

Juopottelu on aina hauskaa, mutta uudessa seurassa se on joskus erityisen mukavaa. Hauskoja tilanteita syntyy, kun ei aina ole varma vitsaileeko toinen vai ei. Naurunremakkaa ei olisi edeltänyt puolen sekunnin odottava hiljaisuus, jos joku olisi tutussa seurassa todennut aidosti pitävänsä Teräsbetonin lavashowsta.

överit Pariisissa part 2

Uh. Olin eilen uusien ystävieni kanssa dokailemassa. Tarkoitus oli ensin juoda pussikaljaa puistossa, mutta huonon kelin takia päädyimme aloittelemaan Villiersin metrolaiturille.

Kuvassa satunnainen matkustaja hienoa taustaa vasten:


Sen jälkeen menimme jonkun suomalaisen au-pairin perheen luo. Hämmentävää rellestää parinsadan neliön arvoasunnossa keskellä kalleinta Pariisia. Ilta oli kostea ja hauska, vaikka päädyimmekin vastenmieliseen tanssiravintolaan Moulin Rougen lähelle. Kävelin neljän jälkeen kotiin panini kädessä.

Tänään olin käymässä Louvressa. Krapulan takia en saanut museosta ihan kaikkea irti, onneksi sisäänpääsy oli ilmainen. Mona Lisa on kyllä harvinaisen antiklimaattinen näky.

Toivotaan että hyvä ilma jatkuu huomenna, sillä tarkoitus on pikniköidä.

Elämää

Tapasin eilen taas suomalaisia. Ne olivat vieläkin mukavia, joten en sitten ilmeisesti ollutkaan vetänyt ketään turpaan. Olin kuulema missannut kaikkien aikojen absurdeimmat vappubileet jotka olivat kestäneet maanantai-iltaan asti. Pah. Tällä kertaa käteen jäi jopa ihmisten nimiä ja puhelinnumeroita, ja jopa alustava suunnitelma viikonlopunvietosta. Jes!

Kävin myös juoksemassa Jardin des Tuileriesissa, mutta siellä oli liian kuuma.

Suurkaupungissa II

Se tunne, kun huomaa matkustavansa täpötäydessä metrossa huolehtimatta siitä laittoiko lompakkonsa etu- vai takataskuun, kun pystyy keskittymään loistavaan musiikkiin tietäen silti tarkkaan koska pitää jäädä pois ja kun ei välitä pätkääkään siitä että tukahduttavan kuuma vaunu haisee todennäköisesti täysin samalta kuin omat hikiset nivuset sillä hetkellä. Se tunne on mahtava.

Suurkaupungissa

Jäin tänään hidastelemaan metrossa ekstralihavan ihmisen taakse vain nähdäkseni mahtuuko hän aseman portista ulos. Mahtuihan se.

Koti.

Tänä aamuna toin tavarani (lue: matkalaukkuni) uuteen osoitteeseeni. Asun nyt siis rue Gautheyllä seitsemännessätoista kaupunginosassa. Huone on pieni ja mukava, ja vaikuttaisi siltä että voisin viihtyä siellä hyvinkin. Ongelma on ohuet seinät, joiden läpi muiden elämä kuuluu häiritsevän hyvin. Tällaiselle tynnyrissä eläneelle oma tila ja hiljaisuus ovat tärkeitä asioita, ja ainakin nyt alussa on vähän turvaton olo. Ongelma korostuu sillä, että tein päävuokralaisen kanssa vain epävirallisen sopimuksen, ja nyt pelkään joka hetki vuokraisännän paukkaavan sisään ja heittävän minut kadulle.

Ella Fitzgerald rauhoittaa.

överit pariisissa part 1.

Huoh. Pitihän se arvata. Olin niin huolissani siitä viihtyisinkö tai löytäisinkö kavereita tai edes koko paikkaa, etten lainkaan muistanut huolehtia kohtuullisesta alkoholinkäytöstä.

Ilta alkoi loistavasti hotellilla musiikkia kuunnellen ja olutta nauttien. Kirjoitin analogiseen päiväkirjaani hassusti ja kirjoitan sen nyt tähänkin, koska se on ehkä nokkelinta mitä olen keksinyt aikoihin:

"Alla viis kaljaa ja päällä Toolin Lateralus. Jee!"

Bileet pidettiin jokilaivalla Eiffel-tornin vieressä. Juhlissa tarjoiltiin nakkeja, perunasalaattia ja tietenkin suomalaista olutta! (Simaakin taisi olla, en maistanut) Kaikki oli menossa hyvin, tapasin älykkäitä ihmisiä ja olin jopa ilmoittautumassa karaokeen (uoh, onneksi murheellisten laulujen maata ei löytynytkään jukeboksista), kunnes ystäväni Paha Olo tuli käymään. Siinä vaiheessa päätin suosiolla lähteä pois. Paha vain että ensimmäisen junan lähtöön oli vielä kolme ja puoli tuntia aikaa. Yö kadulla oli kylmä ja perseestä. Muuten ehkei edes harmittaisi, mutta unohdin pyytää keneltäkään puhelinnumeroa, joten minulla ei ole vieläkään yhtään kaveria Pariisissa.